Syksyä ja taidetta Voipaalassa

Kävimme tänään Voipaalan taidekeskuksessa katsomassa Pirkanmaan kuva 2010 -näyttelyä, josta löytyy kolme minunkin maalaustani. Näyttelyssä on esillä 150 teosta eri tekijöiltä, mukana mm. maalauksia, veistoksia, grafiikkaa, kollaaseja ja piirroksia. Kokonaisuus oli runsas ja värikäs, inspiroivakin. Pari teosta oli sellaisia, jotka haluaisimme hankkia kotimme seinälle, hintakaan ei ollut päätä huimaava. Saapa nähdä.. Jos päädymme kauppoihin, esittelen teokset täällä!


2/3 töistäni, jotka pääsivät mukaan: Norsu ja sininen koira tai lammas sekä Matkalla.

Voipaalassa riittää muutakin koettavaa: historiallisia rakennuksia, kaksi näyttelytilaa, tapahtumia ja kursseja lapsille ja aikuisille, ja mikä parasta - sieltä saa kerätä omppuja ja luumuja ilmaiseksi mukaansa! Jos ei olisi niin paljon hommaa, olisi meillä jo sosekattila porisemassa..

Gessoa, gessoa ja vielä kerran...

Aloitin maalaamisen viisi vuotta sitten. Olen opetellut maalaamista enimmäkseen kokeilemalla, mokailemalla ja niin edelleen. Sen vuoksi monet maalaukseni säilövätkin allaan mielenkiintoisia (=kamalia) viritelmiä ja gessokerroksia. Yleensä katselen jotain räpellystäni muutaman päivän ja jos ajaudun sen kanssa umpikujaan, heitän uuden valkoisen gessokerroksen päälle ja aloitan alusta.

Samanlaisen gessokäsittelyn on viime aikoina saanut myös jotkut muutaman vuoden vanhat teokseni, joita eräänä päivänä katsellessani totesin että en haluakaan niitä enää katsella uudestaan. Toki säilytin parhaimmat muistoksi, mutta luulenpa että maalauspohjista on enemmän iloa uusiokäytössä kuin että jos vain lojuisivat kaappien nurkissa.

Joten rest in peace maalausvanhukseni, tässä niiden muistoksi yksityiskohtia parhaimmista ja pahimmista paloista:

Taidehistoriaa ja sarvipäitä

Aloitin viime viikolla taidehistorian perusopinnot avoimessa yliopistossa. Olen vasta I-kurssin johdanto-osassa menossa ja silti ihan superinnoissani aiheesta. Voi tosin olla että viiden vuoden tauko opiskeluissa on myös ratkaiseva tekijä innostukseeni. Palataan asiaan sitten kun on muutama tentti ja essee takana ;) Toistaiseksi kuitenkin istun sohvalla nenä kiinni opintomonisteissa aina kun vain tulee pienikin sauma..



Työhuoneella jatkoin eläinten parissa. Inspiraatiota hain kirjaston eläinkirjoista ja Tori Amosin The Beekeeper -levystä. Lopputuloksena yksi norsu, koira tai lammas ja joku sarvipäinen otus. Saa nähdä kumpien keskelle lopulta uppoudun tässä kuussa enemmän, monisteiden vai maaliputkiloiden.


Yksityiskohta isommasta vielä keskeneräisestä sarvipäämaalauksestani.

Leijonan silmät ja hiekkaveistoksia

Olen viime aikoina innostunut maalaamaan eläimiä. Olen tihrustellut niitä joko pienistä valokuvista tai sitten keksinyt omasta päästäni jotain eläinten tapaisia. Tänä viikonloppuna sain asiaan uuden ulottuvuuden kun vierailimme perheeni kanssa Korkeasaaressa ja Luonnontieteen museossa . Sekä täytetyt että pienissä häkeissään elävät eläimet olivat enimmäkseen aika surullista katsottavaa, mutta vaikuttavia kokemuksia tarttui silti matkaan.



Hämmästelin useiden eläinten kokoa ja motoriikkaa, mutta kaikkein pisimmäksi ajaksi jähmetyin tuijottamaan leijonan silmiä. Urosleijona käveli monta kertaa ohitsemme erittäin tuima ja intensiivinen katse suunnattuna tiukasti eteenpäin. Kaveri näytti siltä että ei tehnyt kauheasti mieli tehdä lähempää tuttavuutta. Juuri tuon leijonan silmät, tilanteen ohimenevän tunnelman ja pienen pelon häivähdykseni kun saisin vangittua maalauspohjalle..

Eläinten lisäksi Korkeasaaresta löytyi aitauksellinen hiekkaveistoksia. Art Meets Sand -hiekkaveistoskilpailu järjestettiin tänä kesänä ensimmäistä kertaa Korkeasaaressa ja sen teemana oli luonnon monimuotoisuus. Ihmeellisiä teoksia, en tiedä riittäisikö minulla sinnikkyyttä opetella niin hienosti taiteilemaan yksityiskohtia hiekasta.


Yksityiskohta Christo Squierin teoksesta The language of life


Donatas Mockus: Sand baby

Kontrastin lumoissa

Olen viime aikoina opetellut Photoshopin käyttöä. Kaikkien hienojen tehosteiden ja mahdollisuuksien keskellä olen eniten tykästynyt kontrastin säätämiseen. Johtunee siitä, että siihen liittyvää kysymystä pyörittelen tällä hetkellä myös maalausteni kanssa - mikä on hyvä määrä valoa ja varjoa ja mikä on liikaa.

Joihinkin valokuviin tulee mukavasti särmää, jos kontrastia säätää hitusen yli tarpeen. Toisissa saa taas olla tarkkana, ettei tummuuden ja kirkkauden välinen suhde pilaa lopputulosta. Riippunee siitä mitä hakee, mahdollisimman luonnollista jälkeä vaiko jotain ihan muuta.

Satumaailmaa

Yksi lukuisista haaveistani on satukirjan kuvittaminen. Maalauksissani ja piirroksissani on aina ollut satumaailman henkeä ja sellaisissa aiheissa aion pysyä vastakin. Kaikenmaailman kiireideni vuoksi joutuvat sadut toistaiseksi odottamaan, mutta ehkä joskus..

Suosikkisatuni on lapsesta asti ollut Eduard Uspenskin Alas Taikavirtaa. Sieltä löytyvät kaikki olennaiset asiat: kananjaloilla seisova noita-akan mökki, suossa asuva Kikimora, kolmipäinen lohikäärme, Vasilisa Viisas, Kuolematon Kasshei, Kotitonttu, Maitovirta, Iivari Pahasilmä jne. Tarinan päähenkilö on pieni Mitja-poika, joka pääsee noidan kanssa seikkailemaan Satumaahan. Kuvituksen on tehnyt Viktor Tsizikov, vuoden 1980 kesäolympialaisten symbolin, Miska-karhun piirtäjä.



Uusista tuttavuuksista tällä hetkellä tykkään eniten Marjo Nygård-Niemistön kuvituksesta Tanja Poskelan kirjoittamassa kirjassa Joka kolkan kulkija. Tarinan päähenkilö on kiireen ja välinpitämättömyyden keskelle saapuva muukalainen, jolla on hohtavia helmiä sisältävä purkki sylissään.

Wannabe-torimyyjä vuodelta 2006

Meillä oli muutama vuosi sitten ystäväni kanssa mahtipontiset kuvitelmat torimyynnistä. Ajattelimme kesän kynnyksellä tehtailla käsityöjuttuja ja tienata niillä perunoita pöytään. No, toisin kävi. Teimme tuotteita, joita emme suunnitelleet kohderyhmäämme mielessä pitäen. Torilla, jonne menimme myymään, kävi enimmäkseen 40-80-vuotiaita. Heille eivät uponneet tyttömäisen söpöt tuotoksemme kuten korut, kassit, rautalankakynttilänjalat, suitsuketelineet, riimukivet... Eikä meillä myöskään ollut pitkänlinjan sinnikkyyttä mukana uusissa myyjänrooleissamme. Kävimme yhteensä ehkä seitsemän kertaa joko palelemassa tai hikoilemassa toripöytiemme takana, tienaten juuri ja juuri sen verran että saimme materiaalikulut maksettua. Melkoinen floppi siis oli se. Mutta kiva muisto, jolle voi naureskella näin jälkikäteen.





Myöhemmin ystäväni valitsi järkevämmän tavan tienata leipäänsä. Minulla se on vielä hakusessa, mutta osittain jumitan edelleen kesän 2006 tunnelmissa. Olisi ihan mahtavaa, jos voisi edes osan tienesteistään hankkia itse tekemillä jutuilla, oli se sitten taidetta tai käsityötä tai jotain siltä väliltä.