tiistai 31. toukokuuta 2011





Tähän päivään kuuluu nauloja ja rautalankaa, rästitehtäviä ja ilmastointilaitteiden huminan kuuntelua. Kaksi esseetä ja yksi kuva-analyysi vielä niin olisi Taidehistorian perusopinnot suoritettu. Vaikka aihepiirit ovatkin tosi mielenkiintoisia, niin tuntuu että tämä loppurutistus menee vähän väkisin vääntämiseksi. Ehkä joku sisäinen kello sanoo, että tähän aikaan pitäisi päästä opiskeluista jo kesälaitumille?

maanantai 23. toukokuuta 2011







Ulkona sataa niin paljon vettä, että tulee ikävä lapsuudenkodin peltikattoa. Harvoin enää pääsee kuulemaan sitä mahtavaa ropinaa!

Tänään tämä huomattavasti vaisumpi huopakattoinen sadepäiväni on täynnä ohjelmaa ja kohta pitääkin juosta että ehdin joka paikkaan.. Tässä kuitenkin pikaisesti päivän värityksiä. Leppoista ja kivaa alkavaa viikkoa itse kullekin!

torstai 19. toukokuuta 2011

Lupasin edellisen postauksen yhteydessä laittaa tänne kuvia vanhoista maalauksistani. Tässä niistä muutamia enemmän ja vähemmän nolouden tunteita aiheuttavia :D. Osa näistä on myyty tai annettu, mutta suurin osa on ollut pitkään siistissä rivissä kaapin perällä. Täällä alkaa kohta varastointitila loppua niin jos joku noista miellyttää niin laita vaikka sähköpostia, myyn kyllä mieluusti ja edullisesti! Suurin osa näistä on noin 45x55cm tai 55x65cm ellei toisin mainita.



vuodelta 2006, 80x100cm



2006. Minä 15v ja jo edesmennyt englanninsetterini Nelli. Tätä en taida myydä :)



Lohikäärme ja feeniksilintu, 2007. Yksityisomistuksessa.



Kateelliselle, 2007. Yksityisomistuksessa.



Radio-ohjattava auto, 2007.









Nämä ovat samaa sarjaa tuon edellisessä postauksessa olevan maalauksen kanssa, vuosi 2008. Ylin on pienempi kuin muut, ehkä 20x30?!



2008.



Tämä on yksi ekoista öljyvärimaalauksistani, vuodelta 2005.



Tämäkin on yksi ekoista maalauksista (2005)



Nokoset, 2008. Yksityisomistuksessa.



2008, 60x60m



2008



30x30cm, 2009

Sähköpostia voi siis laittaa tänne: inka.yliharsila(at)gmail.com

tiistai 17. toukokuuta 2011



Huh, onpas ollut hektisiä päiviä, en ole täälläkään ehtinyt edes pyörähtää! Kevään innoittaman ulkoilun lisäämisen lisäksi koti on saanut vihdoin perusteellisen kevätsiivouksen ja ihania ihmisiä on ollut yökyläilemässä.

Arkitouhun lisäksi työn alla on parin viikon päästä eräässä kahvilassa alkava minun ja Mirkka Näverin näyttely Tajuttomia ja Uneliaita. Eilinen työhuoneilu menikin sinne tulevien teosten pyörittelyyn. Ja ai niin, maalasinhan myös viisi vaalenpunaista raitaa toistaiseksi tyhjän taulun alareunaan.. Muuten maalausinto tuntuu pysyttelevän edelleen jonkun lasipurkin tiukan kannen alla :D

Ennen näyttelyä aion vielä lahjoa tällä maalauksella kaverini firmaa kiitokseksi avusta nettisivujeni väsäämisessä. Hän sai työkavereineen valita yhden yhdeksän joukosta ja tämä teos vuodelta 2008 voitti skaban. Hauskaa että tämäkin vielä jotakuta ilahduttaa, kun itse on säilönyt sitä pimeän kaapin nurkassa kolme vuotta. Pitäisi varmaan järjestää joku kirpputori kaikille vanhoille teoksille niin saisi nurkista lisää tilaa.

maanantai 9. toukokuuta 2011





Tämän päivän työhuoneilun saldoa en kehtaa tänne laittaa, ei ollut oikein minun maalauspäiväni. Jouduin esimerkiksi viemään saman maalauksen kaksi kertaa suihkun alle kun meni sutimiset niin pahasti pieleen! Loppujen lopuksi jaksoin olla paikan päälläkin vain kaksi tuntia..

Mutta sitä sattuu, nämä maalausalustan kuviot ovatkin paljon mielenkiintoisempia :) Ulkona on niin mahtava auringonpaiste, että taitavat ajatukset harhailla ihan muissa jutuissa... Ihana KEVÄT!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011



P
Minulla on aina P.
Äidillä ei ole P:tä.
Minulla on!

Esikoisen kerhossa tekemä äitienpäiväkortti ja -runo :). Ihanaa päivää kaikki äidit, lapset ja äitiyden aiheuttajat!

tiistai 3. toukokuuta 2011





Kaikki nämä punaisen ja sinipunaisen sävyiset työt ovat syntyneet enimmäkseen Suvi Isotalon esikoislevyä kuunnellen. Aiempina vuosina kuuntelin maalatessani paljon Kate Bushia ja Tori Amosia. Jostain syystä pääsen parhaimpaan vireeseen ja keskittyneimpään olotilaan voimakasta, herkkää ja kaunista laulua kuunnellen. Amosiin ja Bushiin olen kyllästynyt ja Isotalon levyn kuuntelukin alkaa jo pikkuhiljaa tulla tiensä päähän. Onneksi häneltä on tämän vuoden puolella ilmestymässä uusi albumi! Kiinnostaisi kyllä tutustua myös muihin samantapaisiin artisteihin. Vinkkejä? :)

Kukkoilun lisäksi heitin toissapäivänä alkuvuodesta Hima&Salin seinällä roikkuneen norsun päälle vaaleanpunaisen maaliryöpyn. En alunperinkään ollut kovin tyytyväinen teokseen ja nyt huokaisin helpotuksesta kun sain ankean silmän seudun piiloon. Saapa nähdä montako viikkoa menee ennen kuin keksin seuraavan siirron tämän maalauksen kanssa :D




Räpsiessäni näitä kuvia, aloin miettiä että miksi pidän tätä blogia. Syitä löytyikin sitten aika monta. Sen lisäksi että pidän tässä maalauspäiväkirjaa ja opin sitä kautta asioita sekä maalaamiseen että itseeni liittyen, olen saanut työjuttuihini liittyviä kysymyksiä selkiytymään tämän avulla. Blogin pitäminen on myös herätellyt uudestaan innostukseni valokuvaukseen mikä on tosi kivaa! Lisäksi tällaiselle vielä toistaiseksi enimmäkseen kotiäitinä olevalle blogimaailma on piristävä välipala ruuanlaiton ja kahden taaperon hoitamisen keskellä :) Ja yksi iso osa tästä touhusta on teidän muiden ihanat inspiroivat blogit! Kiitos niistä! :)

Aloittelin tänään työhuoneella tuollaisia kukkoja, en tiedä vielä mihin suuntaan ne alkavat tuosta muotoutua. Pitää tehdä vielä muutama eläin kun niitä tarvitaan kesäkuussa, maatuskajutuille on käyttöä vasta heinäkuussa niin ne saavat nyt vähän odotella. Valitsin nuo kukot lähtökohdaksi ihan sen perusteella etten pääsisi vahingossakaan läträämään pelkästään punaisella ja sinisellä..