En muista mistä tämä ajatusprosessi lähti liikkeelle, mutta olen viime päivinä pyöritellyt mielessäni taiteen tekemistäni. Monille käy varmasti niin, että kun saa maalattua uusia ja parempia teoksia, ei vanhoja enää jaksa katsella (tai suurinta osaa ainakaan). Minusta on lisäksi alkanut tuntua siltä, että en tällä hetkelläkään maalaa sellaisia töitä kuin haluaisin. Tai lähinnä aloin miettimään, että mikä merkitys teoksillani on. Monet kyllä pitävät niistä ja olen jonkin verran niitä myynytkin, niin se on toki yksi juttu. Mutta tuntuu että olen nyt tullut sellaiseen pisteeseen, että vähintäänkin minä itse kaipaan maalauksiltani enemmän.
Olen miettinyt siitä lähtien kun aloitin maalaamisen, että miten saisin teoksiini samaa sisältöä mitä ajattelen tai mistä puhun, enemmän itseäni mukaan siis. Näiden ajatusten voimistuminen juuri nyt johtunee osittain siitä, että poliittinen, uskonnollinen ja yhteiskunnallinen puhe on kasvanut ihmisten keskuudessa. Facebookissa ainakin aina vain useammat fb-kaverini linkittävät sivuillensa milloin homoliittoihin, milloin ydinvoimaan tai lisäaineisiin liittyviä artikkeleita. Tämä on lisännyt ajatustani siitä, että voisi olla mahdollista maalausten avulla jollain tapaa koittaa vaikuttaa asioihin. Joko niin että ne olisivat tiettyjä käsityksiä kyseenalaistavia tai että katsoja voisi samaistua maalauksiin ja kokea kenties jotain eheyttävää tai sitten että niillä voisi herätellä ihmisiä ajattelemaan asioiden toisiakin puolia. En tiedä. Nämä ajatukset linkittyvät osittain myös koulutustaustaani, johon kuuluu
sosiokulttuurinen innostaminen.
Tähän asti on ollut paljon helpompaa opetella erilaisia tapoja käyttää maaleja ja kokeilla eri muotoisia pohjia sekä piirrustustyylejä, kuin keksiä miten pukea ajatukseni kuviksi. Neljä vuotta sitten ilmaisin itseäni paremmin, mutta sitten tekniikan opettelu meni sen edelle ja ehkä jopa vähän tuli rajoittamaan tekemistä. Jossain välissä kokeilin
veda-taidetta, missä maalataan intuitiivisesti, mutta ei sekään ollut minun juttuni kuitenkaan. En tosin kokeillut sitä kuin yhden kurssin verran..
Yksi niistä asioista, joihin haluaisin ihmisiä maalauksillani herätellä, on aina vain lisääntyvä yksinäisyys. Jos on yhtään erilainen tai muista poikkeava tapaus, joutuu helposti kiusaamisen kohteeksi ja sen seurauksena saattaa helposti ajautua yksinäisyyteen. Uskon että tätä voitaisiin ehkäistä paljon enemmän kuin mitä tällä hetkellä tehdään. Tästä pääsen vihdoin yllä olevaan kuvaan, joka on surkea maalausyritykseni vuosien takaa eräästä näystä, minkä kohtasin joskus työmatkani varrella: harmaana syksyisenä päivänä oli isolla autiolla parkkipaikalla pyörätuolissa istuva pieni poika, joka ohjasi radio-ohjattavaa autoa. Taustalla seisoi väsyneen näköinen aikuinen kädet taskussa. Poika ei näyttänyt mitenkään erityisen iloiselta. En osaa selittää tarkemmin, mutta näky sai minut pakahtuvan liikuuttuneeseen olotilaan. Voi olla että heillä oli kaikki hyvin, mutta poika näytti tosi yksinäiseltä. Tämän kuvan esimerkiksi haluaisin oppia toteuttamaan niin, että tunne välittyisi yhtä voimakkaana.
Eilen kun paasasin asiasta musiikin parissa työskentelevälle puolisolleni, neuvoi hän että minun kannattaisi maalata sellainen kuva, jonka aihe inhottaa minua. Ällöttävä, ruma tai pelottava asia kuvaksi maalauspohjalle. Kun tekisin jotain itselleni voimakasta keskittyneesti, saattaisin alkaa löytämään sisältöä muihinkin juttuihin. Ehkä löytäisin tavan tehdä sellaisia maalauksia, joista olen täällä kirjoittanut. Tämä oli ainakin häntä auttanut biisien tekemisessä. Pitää varmaan kokeilla..
