maanantai 23. tammikuuta 2012




Nämäkin ovat mehiläisvahamaalauksia, vaikkakin eri näköisiä kuin aiemmat. Välineinä maalausrauta, talouspaperi, lämpökynä ja raaputustyökalu. Suurin osa väripinnasta on maalattu talouspaperin läpin, siitä tuo jännä pintarakenne.

Ennen kuin lähdin testailemaan näitä uusia juttuja niin tein vielä yhden maiseman. Perspektiivi on taas vähän mitä sattuu, mutta sainpa kokeiltua voimalinjojen tekoa tälläkin tekniikalla :)




Kaikki nämä kokeilut tähtäävät kurssisisältöjen kehittelyn lisäksi myös pariin näyttelyyn kevään aikana. Ensimmäinen niistä on huhtikuussa Kulttuuritalo Telakan yläkerrassa ja toinen toukokuussa Sampolan kirjastossa. Minun lisäksi näyttelyihin tuovat vahamaalauksiaan Mirkka Näveri, Laura Laurila ja Johanna Vilen.

torstai 19. tammikuuta 2012



Tällaisten maisemien rakentelu on aika rentouttavaa puuhaa, varsinkin kun ei ihan liikaa aseta laatuvaatimuksia lopputulokselle vaan antaa ennemminkin ajatusten virrata rennosti samalla kuin huiskii menemään. Eräänlaista piirrosmietiskelyä tämäkin :)

Enpä olisi muuten ikinä uskonut sanovani näin, vielä vuosi sitten inhosin maisemien maalaamista! :D

Tässä kuvassa kokeilin eka kertaa maalata lämpökynällä myös sen harjaterällä. Sitäkin testaillaan sitten II-kurssilla.

tiistai 10. tammikuuta 2012



Toinen A4-kokoinen maisemakokeilu. Etualan kukat näyttävät vielä vähän päälleliimatuilta ja puun paksuin yläoksa litteältä, mutta muuten tästä tuli vähän edellistä parempi. Raudan ja lämpökynän lisäksi työvälineenä raaputustyökalu.

Eksyin eilen pääkirjastoomme poistettujen kirjojen myyntitapahtumaan. Tarjolla oli valtavat kasat hyväkuntoisia ja mieleenkiintoisia kirjoja! Aikuisten puolelta löysin pari opusta, mutta pisimpään viivyin lasten kirjojen luona. Syy yllä olevan kirjan ostamiseen löytyy noin vuoden takaisesta postauksestani (en saanut sitä linkitettyä, mutta juttu löytyy täältä: http://fantastinennorsu.blogspot.com/2011/04/janna-miten-tietyt-asiat-alkavat.html) :)



Nämä Rolf Lidbergin peikot olivat suosikkisatuhahmojani jossain vaiheessa kun olin lapsi. Peikot puuhailevat tavallisia juttuja; marjastavat, käyvät luistelemassa, keittävät pannukahvia nuotiolla, tanssivat ja soittavat.. Kuvat ovat tosi hienoja yksityiskohtineen ja peikot ihanan sympaattisia. Lidbergin peikkokuvituksia on google pullollaan, joten jos kiinnostaa tutustua niin pistäkää vain taiteilijan nimi hakusanaksi!



Tämä oli paras löytö! Täplä ja piste vuodelta 1979.

maanantai 9. tammikuuta 2012



Joulu, uudenvuoden aatto ja loppiainen välipäivineen sujuivat leppoisasti ja kivaa oli, mutta tosi kiva oli myös pitkästä aikaa palata työhuoneelle ja tehdä rauhassa töitä! Pikkulapset, loma päiväkodista, kaksi reissua sukulaisten luokse sekä työnteko näiden ohessa on hieman haastava yhtälö kahdelle viikolle ;)

Aloitin sittenkin työhuoneilut suunnittelemalla Mehiläisvahamaalaus II-kursseja, jotka alkavat täällä Tampereella helmikuussa. Norsut saavat vielä odottaa..

II-kurssilla tehdään mm. tämän tyyppisiä A4-kokoisia maisemia kera maalausraudan ja lämpökynän. Jos jotakuta kiinnostaa I- tai II-kurssit, niin alkuvuoden kurssiaikataulut löytyvät täältä. :)

tiistai 3. tammikuuta 2012

Hei muuten, pidän poikkeuksellisesti yhden kurssin myös Seinäjoella! Tervetuloa siis kokeilemaan mehiläisvahamaalausta siellä vähän pohjoisempanakin :) Tiedot kurssista löytyvät täältä: hhttp://www.blogger.com/img/blank.gifttps://www.facebook.com/events/143954179045167/

maanantai 2. tammikuuta 2012


Tulin pikaisesti toivottamaan innostavaa, luovaa ja antoisaa vuotta 2012 itse kullekin! :) Aion aloittaa tämän vuoden työhuoneilut näiden maalausten parissa, joihin ehkä tulee lisää norsuja. Tai sitten ei. Mutta ensin pitää pistää toimistohommat kuntoon ja kirjoittaa liuta sähköposteja..