maanantai 14. marraskuuta 2011




Tutkimukset jatkuvat Encaustic Art -tekniikan parissa.. Tällä tekniikalla voi siis maalata valokuvapaperintapaisten maalauspohjien lisäksi kankaalle, puulle, lasille, metallille, paperille ja melkeinpä mihin vaan. Tarkoituksenani on tässä pikkuhiljaa testailla kaikkea mahdollista :)

Ylemmässä maalauksessa pohjana on maalaushuopa ja välineinä maalausrauta sekä lämpökynä. Tosi jännää jälkeä tuli, ja vaikka aluksi en siitä oikein pitänytkään niin nyt olen ihan innoissani! Vahaa huopa imaisi itseensä aika reilusti, mutta lopputulos on sen verran kivan pehmeä ja lämpökynä toimi tässä niin erinomaisen hyvin, että aion tätä kyllä ehdottomasti kehittää eteenpäin!

Alempi on tehty mustapintaiselle pahville. Tämä on yksi kivoimmista pinnoista tähän mennessä. Vahapintaa saa muokattua jostain syystä paksummaksi kuin tavallisissa Encaustic Art -tekniikkaan tarkoitettuissa maalauspohjissa. Lisäksi musta pohjaväri on mielenkiintoinen työstettävä. Siihen tulee heti vahingossa paljon syvempää ja kolmiulotteisempaa jälkeä kuin valkoiselle pohjalle.

Aloitin myös kokeiluja PC-levylle, joka on ohut muovilevy ja yhtä kirkas kuin lasi. Mahtava materiaali sekin! Jos en ehdi pilata sitä ainokaista testilevyä niin laitan siitäkin kuvan jossain vaiheessa :)

Lahjakortit Encaustic Art Mehiläisvahamaalauskursseille saapuivat juuri painosta! Jos ystävienne ja sukulaistenne kaapit pursuavat tavaraa niin tässä yksi aineeton lahjavaihtoehto pukinkonttiin :)

Uusien lahjakorttien kunniaksi ja maanantain piristykseksi järjestin arvonnan facebookissa, käykäähän osallistumassa! Tässä linkki: https://www.facebook.com/fantastinennorsu

perjantai 11. marraskuuta 2011







Huh mikä löytö! Olin etsimässä jotain ihan muuta, kun eteeni tupsahti monia vuosia vanha luonnoskirjani. Jotkut silloisista luonnoksista toteutin myöhemmin maalauksina, mutta nämä kuvat jäivät vain kirjan sivuille. En muista yhtään mitä näitä tehdessäni olen ajatellut, mutta olisi kyllä hauska tietää :D

Luonnostelu ja muutenkin piirtäminen on jäänyt nykyään ihan liian vähäiseksi. Se on harmillisesti jäänyt muiden kiireiden jalkoihin ja lopulta unohtunut melkein kokonaan. Toisaalta kyllä tuntuu ihan tekosyyltä etten muka ehtisi! Aina ehtii muutaman minuutin piirtää. Hm..taidankin ottaa siitä haasteen itselleni ja kokeilla onnistuisiko / muistaisinko vaikkapa viikon verran piirtää joka päivä jotakin.. :)

maanantai 7. marraskuuta 2011







Tein tänään tilauksesta kynttiläkortin poikineen ja aloin vähän harkitsemaan näiden sarjatuotantoa (ja myymistä) muutenkin. Voi olla että kynttilät alkavat jossain vaiheessa kyllästyttää, mutta voisihan sitä tehdä muistakin aiheista.. Vaikka oikeastaan tällainen saman jutun toistaminen on aika rentouttavaa puuhaa. Olin nimittäin joskus kauan sitten parina kesänä töissä erään tehtaan liukuhihnalla, enkä ole koskaan ennen sitä ja sen jälkeen ollut yhtä perillä omista ajatuksistani. Johtuen ihan vaan siitä että siellä ehti päivän aikana ajatella melkein kahdeksan tuntia putkeen..! Varsinkin nykyään kahden pikkupojan kanssa sellainen keskeytyksetön ajattelu on todella harvinaista herkkua :D

maanantai 31. lokakuuta 2011




Viimeinen päiväni kakskytjotain-vuotiaana. Erittäin hyvä päivä käytettäväksi maanantaitaiteiluun :). Tänään on myös sellainen päivä, että maapallon seitsemäs miljardis ihminen syntyy, luin uutisista. Tänään voisi olla myös hyvä päivä laittaa muutama euro jonnekin missä ihmisillä on nälkä. Meitä alkaa olla täällä aika paljon.

lauantai 22. lokakuuta 2011

En ole täällä vielä kertonutkaan, että päädyin lopulta nimeämään myös yritykseni Fantastiseksi Norsuksi! Mietin pitkään, että onko se liian outo, mutta en päässyt asiasta eteepäin joten tässä se nyt on :D ja facebook-sivu löytyy täältä, jos joku teistä on kiinnostunut tulemaan kursseille! :)

maanantai 17. lokakuuta 2011





Tänään oli vihdoin pitkästä aikaa mahdollisuus olla työhuoneella ilman kellontuijotusta tai pakollisia työtehtäviä. L U K S U S T A ! :) Aloittelin norsumaalauksia akryyli- ja öljyväreillä, mistä jo aiemmin haaveilinkin. Alimmassa huonolaatuisessa kuvassa näkyvät pohjamaalaukset, niistä on sitten ensi kerralla hyvä jatkaa.

Tein myös mehiläisvahamaalauksia, joissa niissäkin pääsi useimmissa norsu pääosaan. Olen nyt innostunut eniten tuosta raaputtamisesta, sillä saa niin monenlaista jälkeä aikaan. Nopean raudalla maalaamisen jälkeen se tuntuu myös kivalta vastapainolta.