maanantai 14. marraskuuta 2011
Tutkimukset jatkuvat Encaustic Art -tekniikan parissa.. Tällä tekniikalla voi siis maalata valokuvapaperintapaisten maalauspohjien lisäksi kankaalle, puulle, lasille, metallille, paperille ja melkeinpä mihin vaan. Tarkoituksenani on tässä pikkuhiljaa testailla kaikkea mahdollista :)
Ylemmässä maalauksessa pohjana on maalaushuopa ja välineinä maalausrauta sekä lämpökynä. Tosi jännää jälkeä tuli, ja vaikka aluksi en siitä oikein pitänytkään niin nyt olen ihan innoissani! Vahaa huopa imaisi itseensä aika reilusti, mutta lopputulos on sen verran kivan pehmeä ja lämpökynä toimi tässä niin erinomaisen hyvin, että aion tätä kyllä ehdottomasti kehittää eteenpäin!
Alempi on tehty mustapintaiselle pahville. Tämä on yksi kivoimmista pinnoista tähän mennessä. Vahapintaa saa muokattua jostain syystä paksummaksi kuin tavallisissa Encaustic Art -tekniikkaan tarkoitettuissa maalauspohjissa. Lisäksi musta pohjaväri on mielenkiintoinen työstettävä. Siihen tulee heti vahingossa paljon syvempää ja kolmiulotteisempaa jälkeä kuin valkoiselle pohjalle.
Aloitin myös kokeiluja PC-levylle, joka on ohut muovilevy ja yhtä kirkas kuin lasi. Mahtava materiaali sekin! Jos en ehdi pilata sitä ainokaista testilevyä niin laitan siitäkin kuvan jossain vaiheessa :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ylemmän kuvan jälki näyttää jopa hieman grafiikalta. Tuollaisesta maalaushuovasta en ole kuullutkaan... Hauskaa kuinka moneen eri materiaaliin tapa sopii ja aina tulee hieman erilaista jälkeä.
VastaaPoistaNämä on tosi hienoja! Erilaista ja uuttaa, alemmassa kuvassa on tosiaankin upeasti syvyyttä, ihan kuin tuosta keskeltä jatkuisi "jonnekin".
VastaaPoistahietzu: tuo maalaushuopa on kyllä jännä materiaali, itsekin törmäsin siihen äskettäin! Enkä tiedäkään myydäänkö sitä muualla kuin täällä: www.netmanner.fi
VastaaPoistaMullakin tuli tuosta vähän grafiikka mieleen, tai sitten joku huovutustyö :)
Anja: Kiitos Anja! Uutta ja erilaista tämä kyllä onkin! :) Tekniikka tuli Suomeen vasta 2009, vaikka maailmalla näitä on tehty jo parikymmentä vuotta. Kaikki tulee tänne vähän jälkijunassa ;)