sunnuntai 16. lokakuuta 2011



Kanelimaassa arvotaan! Käykäähän katsomassa Kanelimaan HR:n tekemiä hienoja joulukortteja ja osallistumassa kisaan :) Kanelikauppa on muutenkin tutustumisen arvoinen paikka, sieltä löytää mm. ihania pöllöjä ja muitakin hassulaisia :)

tiistai 11. lokakuuta 2011






Korttikokeiluja työhuoneella kera leimasimien, maalausraudan ja raaputustyökalun..

Alan lähiaikoina pitämään täällä Tampereella myös Encaustic Art -korttikursseja, ehkäpä jo joulukuussa jos hyvin käy :)

lauantai 8. lokakuuta 2011





Taas täytyy todeta, että lasten taide on kyllä ihan parasta! Vaikka tämän lahjapaketin kohdalla olenkin hieman puolueellinen ;)

perjantai 7. lokakuuta 2011





Työhuoneella kokeilin tehdä erilaisia maisemia, sain vahingossa aikaan hassun harmaan linnun, maalasin mehiläisvahalla kankaalle (tuo neliö) ja koitin pistää hyllyä järjestykseen. Tämä yrityksen aloitus on ollut melkoisen työntäyteistä, niin paljon kaikkea uutta omaksuttavaa! Nyt voisin kuitenkin pari päivää yrittää olla ajattelematta työasioita.. Leppoista viikonloppua muillekin! :)

tiistai 4. lokakuuta 2011

ENCAUSTIC ART - MEHILÄISVAHAMAALAUSKURSSIT ALKAVAT TAMPEREELLA!


Encaustic Art on hyvin vanha taidemuoto. Jo muinaiset kreikkalaiset, roomalaiset ja egyptiläiset käyttivät mehiläisvahaa materiaalinaan maalatakseen kuvia mm. puualustoille ja muumioiden kääreisiin.

Kun mehiläisvahaa kuumennetaan, se sulaa ja sulaa vahaa voidaan käyttää maalina. Nykyaikaiset tavat sulattaa ja käyttää vahaa encaustic art – taidetta varten ovat maalausrauta, lämpökynä, lämpölevy ja kuumailmapuhallin.

Encaustic Art -tekniikka on helppo oppia ja se antaa onnistumisen tunteen jo ensimmäisellä harjoittelukerralla! Aiempaa kokemusta maalaamisesta tai piirtämisestä ei tarvita.

Keski-Euroopassa, missä Encaustic Art on jo vuosia ollut suosittu taide- ja askartelumuoto, käytetään encausticia myös monissa terapioissa sen antaman ilon, rentoutuksen ja luovuuden vuoksi.

Encaustic Art I Maalauskurssi:

- Tutustumme Encaustic Art’n historiaan, sen mahdollisuuksiin ja välineisiin.
- Opimme encausticin perustekniikat maalausraudalla
- Teemme useita pieniä maalauksia, abstrakteja sekä maisemia
- Kesto 3,5h
- Hinta 45 € / henkilö. Materiaalit sekä kahvi / tee sisältyvät hintaan.

Encaustic Art I Maalauskurssit Tampereella:


To 13.10. klo 17-20.30

Ke 19.10. klo 17-20.30

La 22.10. klo 12-15.30

Ke 2.11. klo 17-20.30

La 26.11. klo 11-14.30

La 3.12. klo 11-14.30

Järjestän kurssit 7Boheemia ry:n tiloissa Näsilinnankadulla.

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:

inka.yliharsila(at)gmail.com, +35844-3531196

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Anna Liisa -Traileri



Ihan mielettömän hieno on tämä Tampereen työväenteatterissa parhaillaan menevä musikaali Anna Liisa. Meni monta kertaa kylmät väreet musasta, tanssista ja koko jutusta. Tarina itsessäänkin on jo vaikuttava. Suosittelen!

torstai 8. syyskuuta 2011





En ole pitkään aikaan ehtinyt itse maalaamaan mitään, mutta laitanpa nämä serkkuni Elinan teokset teille ihasteltaviksi. Nämä ovat hänen ekat mehiläisvahamaalauksensa ja musta niistä tuli ihan tosi hienoja! :) Ja jotten pääsisi laittamaan postausta jossa EN mainosta mitään, niin ekoista Tampereen Encaustic Art -kursseista löytyy tiedot täältä ;)