keskiviikko 23. helmikuuta 2011



Paljon kiitoksia Kanelimaan hr:lle ja Säteitä & Häivähdyksiä -blogin Anjalle tästä tunnustuksesta! :) Kuten asiaan kuuluu, vastaan muutamaan kysymykseen:

Milloin aloitit blogisi?
elokuussa 2010

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea blogisi käsittelee?

Eniten kirjoitan kuvataiteesta ja taidehistoriasta, mutta joskus tänne tulee myös muitakin juttuja.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
En ajattele että blogini olisi mitenkään erityisempi kuin muut.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Kokeilunhalu ja kavereiden esimerkki :)

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Haluaisin kirjoittaa tänne useamminkin, mutta elämä on melkoisen hektistä tällä hetkellä. Olisi kiva myös miettiä uusiksi blogin taustakuvaa ja muita asetuksia, mutta siihen ei varsinkaan ole aikaa :D

Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville mielenkiintoisille, piristäville, kauniille ja koskettaville blogeille jotka eivät ole minulta aiemmin tunnustusta saaneet: Hurmioitunut, KUVAAVA, Osmoosielämää, Unelmia ja Lankaa, Tuulen naapurina, Eläinten Laitila ja Kuviopinnalla. Olkaapas hyvät!

5 kommenttia:

  1. Kiitos tosi paljon tästä ihanasta tunnustuksesta! Olen täällä hymy huulilla, jospa näkisit. Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Kiitos myöskin täältä tunnustuksesta:)

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Nyt vihdoin ehdin blogilleni, tartun siis haasteeseen heti.

    VastaaPoista
  4. :* minä vasta huomasin, kun olen niin vasta opettelemassa tuota blogin käyttöä ja menee viestejä sivu suun! Kiitos ja kukkasia!

    VastaaPoista