Hiili-muste-guassi -tekniikan ja mehiläisvahamaalauksen yhdistelykokeiluja... Mukavaa viikonloppua! 

Ja tervetuloa Amelien 1v synttärikutsuille la 6.4.! Lisätietoa alla olevasta kutsusta :)

Camilla Mickwitzin Mimosa!

Olin jo ihan unohtanut tämän ihanasti kuvitetun ja hyväntuulisia asioita esille tuovan satukirjasarjan, kunnes toissapäivänä törmäsin kirjoihin sattumalta kaupungilla. Kiehtova kuvitus ja kivat tarinat tempaisivat edelleen mukaansa, vaikka edelliset lukukokemukset onkin koettu joskus lapsena. Nämä ovat näköjään niitä satukirjoja, jotka toimivat vielä aikuisenakin.

Joskus lapsuuden lempikirjat tuntuvat aikuisena luettuna paljon tylsemmiltä enkä oikeastaan kovinkaan moneen uskalla kajotakaan ettei illuusio mene rikki... Mickwitz ja Eduard Uspenski kuitenkin toimivat aina vaan!

Onko teillä kokemuksia lapsuuden suosikkisatujen lukemisesta aikuisena? :)

6. Taiteilijahaastattelu: Leena Joro

Leena Joron työhuone löytyy Näsilinnankadun toisesta päästä, pienestä kodikkaasta kellaritilasta, jossa työskentelevät myös Ulla Jaskari ja Ritvamarja Rantala. Olen nähnyt Leenan maalauksia useammankin kerran eri näyttelyissä, mutta nyt pääsin katselemaan niitä lisää.

Tällä kertaa minua puhuttelivat erityisesti maalaukset ihmisistä, joista näette kuvia tuonnempana. Kasvot kätkivät sisäänsä kiehtovia tarinoita ja olisin voinut tuijotella niitä vaikka kuinka kauan. Ihastelin myös herkkiä ja kauniita pastellisävyjä, joilla oli väritetty sellaisia maailmoja, jotka kiehtoivat tiistaipäiväistä olotilaani erityisen paljon.

Tällä hetkellä Leena inspiroituu vanhoista liinoista ja posliinikissoista. Hänellä on työhuoneellaan iso kasa erilaisia vanhoja liinoja, joihin kaikkiin liittyy jokin muisto tai tarina. Kiinalainen onnea tuova posliinikissa tuli mukaan eräänä yönä, kun hän meni käymään keittiössään; posliinikissa heilutteli siellä kättään kutsuvasti. Seuraavana päivänä hän oli jo maalannut ensimmäiset kissamaalauksensa.

Leena Joro

Asuu ja työskentelee Tampereella

leenajoro.com

"Taide löysi minut pikkuhiljaa...lapsena olin hyvin ujo ja oleilin mielelläni omassa mielikuvitusmaailmassani. Lapsuudenkotini jollakin seinällä oli vanha (mielestäni silloin!) maalaus, joka esitti etäistä ja hyvin epäselvää maisemaa. Horisontissa oli jonkin kylän siluetti, kirkkoineen ja puineen. Maalari oli käyttänyt hyvin utuista vaaleanpunaista, vihertävää harmaata, kevyttä okraa, kuulasta oranssia. Katselin taulua usein, mutta yhtä paljon kuin maalaus, minua oikeastaan viehättivät taulun kehykset, jotka jotenkin kovertuivat ylöspäin ja sisälsivät salaperäisiä koukeroita ja merkkejä. Vieläkin kaikkien vuosikymmenten jälkeen saan palautettua maalauksen mieleeni.

Nyt vasta olen tajunnut, että viehätykseni vaaleanpunaisen värin käyttöön maalatessani, juontaakin ehkä varhaislapsuuteni kylämaisemaan kotini seinällä!

Ja pikkuhiljaa ja oikeastaan hyvin tiedostamatta minua alkoi kiinnostaa kuvien tekeminen. Taide oli hyvin kaukainen käsite lapsuuteni ja nuoruuteni maalaiskylässä, sitä oli ehkä jossakin, ehkä Helsingissä!

Teen kuvia eli siirrän "päähäni" syntyneen kuvan paperille kynillä, liiduilla tai akvarelliväreillä. Varsinkin akvarellitekniikassa minua miellyttävät työskentelyn hiljaisuus ja rauha.

Toiset kuvat vaativat toisenlaista otetta. Näitä kuvia maalaan öljyväreillä kankaalle. Useimmiten vielä haluan itse tehdä pohjat, pingottaa kankaan, liimata, hioa ja gessota. Mutta mikään ei ole ihanampaa kuin sekoittaa ja katsella öljyisiä värejä, niiden kiiltoa, notkeutta ja syntyviä sävyjä!

Ideoita kuviini minun ei onneksi tarvitse etsiä. Jokin väri jossakin, esine, muisto, vanhan liinan kukkakuvio…synnyttää päähäni kuvan, jonka sitten siirrän usein hyvinkin muuttuneena näkyväksi.

Haluaisin esittää kuvillani jotakin, joka ehkä on. Jotakin salattua, jotakin, joka on paljastumassa, mutta salassa. Kuulostaa näin kirjoitettuna aika oudolta…

Kauniit, öljy, 2009, 55x65

Kaikkein läheisimpiä ja rakkaimpia minulle ovat kuvat ja maalaukset, jotka ovat syntyneet helposti ja kevyesti. Joskus, kun päähäni syntynyt kuva kesken prosessin hämärtyy, enkä olekaan enää varma prosessin etenemisestä, työskentely voi olla vaivalloista. Katsoja ei tuollaista varmaankaan huomaa, mutta minä kylläkin! Aina tuollaista vaikeudella syntynyttä kuvaa katsellessani sama hankaluus palaa mieleeni.

Minkälainen taide koskettaa minua? Minua koskettaa taideteos, josta löydän jotakin salattua, jotakin yllättävää, ehkä jonkin  hämmästyksen… Ehkä koskettavaa taideteosta katsoessaan katsoo samalla peiliin…"

Eläintenkesyttäjä, öljy kankaalle, 2009, 55x50

Nokian kuvataiteilijoiden vuosinäyttelyssä Nokian Taidetalolla on hyvin edustettuna Amelien väki:  ylhäältä alaspäin minun, Johanna Vilénin ja Laura Laurilan teoksia. 

Näyttely on esillä kiirastorstaihin saakka. Jos on käyntiä Nokian suunnalla niin kannattaa pyörähtää! Kahdesta kerroksesta löytyy mielenkiintoinen setti erilaisia teoksia. Itse tykkäsin eniten näistä uusista tuttavuuksista:

 

Tarja Kangasluoma-Rusko: Pyörre puutarhassa

Elina Kujansuu (en muista teoksen nimeä).

 

Pia Feinik: Camouflage I ja Pepperbird

Ylempi on toiveiden mukaan tehty tilaustyö, alempi muutenvaan jatko-osa kun teki mieli kokeilla miten toinen kissa onnistuu. Materiaalina akryyli ja mehiläisvaha.

Nyt kun katsoo, niin alempi olis ehkä kuitenkin parempi ilman kissaa, tai sitten ilman koukeroita, hm..